Positiivinen kasvatus

Positiivinen kasvatus alkaa jo varhaislapsuudessa. Se ei tarkoita sitä, että lapsella ei olisi rajoja tai että kaikki olisi sallittua. Positiivinen kasvatus on sitä, että kohtaa lapsen empaattisesti, kuulee ja ymmärtää lasta, sekä tunnistaa ja vahvistaa hänen vahvuuksiaan. Lapsen tunteita sanoitetaan ja opetetaan rauhoittumaan. Huomataan hyvä ja kannustetaan ja kiitetään. Joskus tunteet leimahtavat puolin ja toisin, tällöin pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi. Ja samalla pidetään kiinni rajoista. 

Turvallinen kiintymyssuhde vanhempaan on tärkeää lapsen kehitykselle. Vahva kiintymys- ja vuorovaikutussuhde lapsen ja vanhemman välillä suojaavat lasta ja vaikuttavat myös tuleviin ihmissuhteisiin positiivisesti. Lasta kunnioitetaan henkisesti ja fyysisesti, eli lapseen ei kohdisteta väkivaltaa ja hänen annetaan kehittyä omaksi itsekseen. Positiivisessa kasvatuksessa olennaista on myös ennakointi. Voi miettiä valmiiksi, miten vaikeasta tilanteesta selvitään, miten autan lapseni tilanteen yli?   

Vanhemman omat tunnetaidot ovat tärkeitä, jotta niitä voi opettaa myös lapselle. Tunnetaitoja voi harjoitella ja kehittää. Voi esimerkiksi piirtää paperille omat ääriviivat ja merkata, missä mikäkin tunne tuntuu ja valita tunteelle värin. Onko joku tunne sellainen, mikä aiheuttaa kohtuuttoman suuren reaktion? Miksi? Voisiko tunnereaktion pysäyttää, ehkä hengittää kymmenen kertaa syvään, palata alkuun ja reagoida paremmin? Muista olla itsellesi armollinen. Kaikki tekevät virheitä, kukaan ei ole täydellinen, mutta aina voi oppia ja kehittyä.