Hyppää sisältöön

Häirintä

Häirintä sosiaalisessa mediassa (somehäirintä) 

Somehäirintä on nykyään valitettavan yleistä. Kouluterveyskyselyn mukaan lähes puolet 14-19-vuotiaista tytöistä on kokenut somehäirintää. Häirintää kokevat myös pojat ja alakouluikäiset lapset. Häirintä voi olla esimerkiksi juorujen levittämistä, haukkumista, ahdistavien viestien lähettämistä, alastonkuvien lähettämistä lapselle/nuorelle tai alastonkuvien pyytämistä lapselta/nuorelta. Häirintä voi myös täyttää rikoksen tunnusmerkit ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen.

Sosiaalista mediaa ei voi eikä kannata kieltää nuorelta, mutta on hyvä käydä yhdessä läpi siihen liittyviä pelisääntöjä. Opetelkaa turvallista somen käyttöä yhdessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsen ja nuoren on tärkeää tietää, että hän voi kertoa aikuiselle, jos jotain tapahtuu.  

Alla olevat kuvat Loisto Setlementin ja Nicehearts ry:n yhteinen Sua varten somessa -palvelu. Lisää tietoa ja materiaaleja (suomeksi): https://suavartensomessa.fi