Ero ja huoltajuus
Joskus parisuhteen ristiriitoja ei pystytä selvittämään ja toinen tai molemmat osapuolet päätyvät siihen, että on parempi erota. Ero on harvoin helppo. Se herättää monenlaisia tunteita, kuten pettymystä, epävarmuutta ja katkeruutta. Toisinaan eron osapuolet eivät pysty kommunikoimaan keskenään ollenkaan. Erotilanteeseen ja esimerkiksi lasten huoltajuuteen liittyvissä asioissa on mahdollista saada apua. InfoFinland-sivuilta löytyy kattava tietopaketti avioerosta Suomessa mm. somaliksi ja arabiaksi.
Lapsiperheen vanhempien ero vaikuttaa myös lapsiin. Vaikka tilanne on vanhemmille vaikea ja vaikka vanhempien välillä olisi selvittämättömiä asioita ja negatiivisia tunteita, tulisi molempien vanhempien pitää mielessä lasten paras. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja lasta ei pidä asettaa tilanteeseen, missä hän joutuu valitsemaan puolensa. On vanhempien velvollisuus huolehtia, että lapsen oikeudet toteutuvat. Lastensuojelu.info -sivuilla on lisää tietoa erosta lapsiperheessä eri kielillä, mm. somaliksi ja arabiaksi. Suomen somalialaisten liitolla on maaliskuussa 2022 alkanut kolmivuotinen Somaliperheen sujuva arki avioeron jälkeen (SAVIOR) -hanke.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton YouTube-kanavalla on kattava videosarja erosta lapsiperheessä. Videosarja löytyy monella eri kielellä, mm. suomeksi, englanniksi, arabiaksi ja somaliksi.