Hyppää sisältöön

Rajojen asettaminen

Lapset tarvitsevat rajoja, ja vanhemman tehtävä on asettaa rajat sekä pitää niistä kiinni. Rajat ovat lapsen turvaksi, eivätkä oikealla tavalla asetetut rajat vahingoita lasta. Lapsi ei aina pysty itse tekemään järkeviä päätöksiä, eikä sellaista voi lapselta odottaa. Rajat tulee kuitenkin asettaa lasta kunnioittaen ja lapsen kehitystaso huomioon ottaen. Tärkeää on myös se, että lapsen molemmat vanhemmat pitävät rajoista kiinni yhtäläisesti.

Rajoista kiinni pitäminen ei aina tunnu vanhemmasta hyvältä. Lapsen reaktiot voivat lapsen temperamentista riippuen olla vahvojakin; lapsi saattaa huutaa, rimpuilla, heitellä tavaroita tai mököttää. Vanhemman täytyy silti pysyä johdonmukaisena ja rauhallisena. Lapsella on oikeus tunteisiinsa ja tunteiden ilmaisuun, mutta suuttuneena ja pettyneenäkään lapsi ei saa vahingoittaa itseään tai muita. 

Rajat eivät tarkoita uhkailua, väkivaltaa, huutamista tai eristämistä. Rajat ovat mm. selkeitä rutiineja, johdonmukaisuutta, ennakoimista ja tunteiden sanoittamista. Lapselle opetetaan, miten esimerkiksi pettymyksiin reagoidaan ja miten voi etsiä ratkaisuja tilanteessa, missä harmittaa tosi paljon.

Ensi- ja turvakotien liitto

Uhmaiässä lapsi ilmaisee omaa tahtoaan kokeilemalla rajoja, huutamalla ja kiukuttelemalla. Tämä on tärkeä kehitysvaihe, johon lapsi tarvitsee aikuisen määrätietoista ohjausta. Tietoa uhmaiästä ja käytännön vinkkejä siihen, miten uhmaikäisen kanssa kannattaa toimia, löytyy monikielisesti Väestöliiton YouTube-kanavalta.