Syitä epäluottamuksen taustalla
Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että maahanmuuttajataustainen asiakas ei luota sinuun? Teet vain työtäsi ja sinuun suhtaudutaan epäluuloisesti? Oletko pohtinut, mistä tämä voisi johtua? Syitä epäluottamuksen taustalla voi olla useampia. Tämän tiedostaminen on tärkeää. Epäluottamus ei ole epäkiitollisuutta, eikä se yleensä kohdistu henkilökohtaisesti yksittäisiin ammattilaisiin. Taustalla on usein pelkoa. Pelko puolestaan johtuu tiedon puutteesta ja huonoista kokemuksista.
Kokemukset lähtömaassa. Viranomaiset ovat voineet lähtömaassa olla heitä, jotka kohdistavat kansalaisiin nöyryytystä, vainoa ja väkivaltaa. Viranomaiset saattavat myös olla korruptoituneita, eikä heihin voi luottaa.
Kokemukset matkalla. Matka Suomeen on voinut olla pitkä ja vaarallinenkin. Matkan aikana on saatettu kohdata hyvin monenlaisia viranomaisia ja kansalaisia, eikä kohtelu ole aina ollut hyvää.
Kokemukset Suomessa. Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy rasismia ja kokemukset esimerkiksi vastaanottokeskuksessa, maahanmuuttovirastossa tai ihan arkipäivän elämässä vaikuttavat. Rasismi- ja syrjintäkokemukset vähentävät luottamusta niin kantaväestöön kuin suomalaisiin instituutioihinkin.
Huhut. Toisinaan maahanmuuttajien omissa yhteisöissä tai omankielisillä foorumeilla leviää huhuja, jotka eivät pidä paikkaansa. Suomalaisessa mediassa on nostettu esille lastensuojeluun liittyvän disinformaation levittäminen: https://faktabaari.fi/fakta/arabiankielisten-keskuudessa-leviaa-propagandaa-suomen-lastensuojeluviranomaisia-vastaan/ . Edellä olevasta jutusta käy ilmi tarve omankieliselle informaatiolle ja tukihenkilöille. Pelkästään netin tai esitteiden kautta saatava tieto ei tavoita.