Hyppää sisältöön

Pukeutuminen

Musliminaisten pukeutuminen on asia, joka puhututtaa paljon. Toisinaan mielipiteitä ja ajatuksia rakennetaan ilman asianomaisilta kysymistä. Musliminainen tunnistetaan ensisijaisesti peitetystä tyylistään; hiukset sekä vartalon peittävästä hijabista. Monet eivät tiedä, että hijab ei tarkoita vain vaatetusta, vaan sen tulisi heijastua myös omaan siveelliseen käytökseen. On monia musliminaisia, jotka eivät tuo ulkoisesti esille uskonnollista vakaumustaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö uskonto olisi heille tärkeä asia. Jokainen musliminainen on omanlaisensa yksilö ja valitsee oman tapansa harjoittaa uskontoaan. 

Suuren osan Islamin oppineiden mukaan murrosikään tulleen muslimitytön tulisi pukeutua niin, että vain kasvot ja kädet näkyvät ja yleisesti ottaen vaatteiden tulisi olla siveellisiä. Mitä tulee tyyliin ja tapaan pukeutua, voi se olla vahvasti sidonnaisena oman maan tapoihin ja kulttuuriin. Hijabiin pukeutuminen ei kuitenkaan estä itsensä näköisen tyylin toteuttamista vaatteiden kautta. Nykypäivänä on helppo osallistua myös esimerkiksi liikunnallisiin harrastuksiin hijabista huolimatta.  

Moni hijabia käyttävä musliminainen kokee vapautumisen tunnetta peittäessään itsensä, vaikka usein sen uskotaan liittyvän alistamiseen. Moni musliminainen haluaa itse vapaehtoisesi pukeutua hijabiin ja kantaa tätä ylpeydellä, sillä he kokevat omat vaatteensa yhtenä palvonnantekona Jumalalle. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että on myös heitä, joita on painostettu tai jopa pakotettu käyttämään hijabia. Tämä voi olla liitoksissa perheen kunniakysymykseen, eikä asialla välttämättä pohjimmiltaan ole tekemistä uskonnon kanssa. Asian suhteen voi tulla painostusta myös yhteisön sisältä. Tämä ei ole hyväksyttävää ja asiaan tulisi puuttua. Koraanissa mainitaan, että uskonnossa ei ole pakkoa, joten jokaisella on oma vapaus valita miten elää ja miten pukeutua. 

Suuntaan tai toiseen, jokaisella tulisi olla vapaus päättää miten itse pukeutua. Lähtökohtaisesti tästä ei tulisi tehdä ennakko-oletuksia. Tärkeintä olisi katsoa ulkoisen olemuksen taakse ja muistaa, että meitä kaikkia yhdistää ihmisyys, eikä vaatteet määritä meitä yksilöinä. Ihmisiä ja mielipiteitä on erilaisia ja kaikkia tulisi kunnioittaa yhtäläisesti.